Sori kun en oo viime kuussa julkaissut uutta blogi päivitystä blogisivustolleni. Mulla on ollut kiva vuosi vuonna 2016 nyt ollaan jo tammikuussa ja vuodessa 2017 tänä vuonna heinäkuun 2 päivänä täytän 20 vuotta
Moi kaikille en ole nyt pitkään aikaan päivitellyt blogiani eli sori siitä nyt eletään elokuuta vuonna 2018 ja nyt olen ihan kotona ollut mun piti laittaa opiskelut jäihin koska oon viime aikoina ollut masentunut ja fyysisesti sekä henkisesti väsynyt ja opettajien se liika painostaminen on käynnyt mun hyvinvoinnin päälle niin en ole olenkaan nyt koulukuntoinen ja mulla on nyt kuukauden sairaslomaa ja sen jälkeen lähden Pieksämäen Savosetille töihin ja jätän kahden vuoden päähän ne opiskeluni miettimiset ja nyt yritän saada itseni unirytmit ja muut kuntoon tämän Sairasloman aikana tässä muutamia kuvia.
Moi kaikille sori kun en oo nyt pitkään aikaan kirjoittanut blogisivustolleni mitään blogitekstejä Mulla menee hyvin olen nyt kesäloman vietossa ja ensiviikolla jatkuu mulla työtoiminta työt Naarajärven K-Market Neilikassa ja Pieksämäen K-Marketissa nyt ei sitten mitään muuta kuin että moikka.
en oo nyt ainakaan kovin pitkään aikaan kirjoitellut tai julkaissut mitään tänne blogi sivustolleni tässä muutama video jooo tässä on muutama video mun youtube kanavaltani jonka nimi on TheEnderman26
Kommentit
Lähetä kommentti